15.4.2012

Ruusunnuppu ja afrikankukka

Neiti 5 vee on edelleen vaaleanpunaisen, mekkojen ja erityisesti vaaleanpunaisten mekkojen ystävä. Edelliset neulemekot olivat jääneet jo aikoja sitten liian pieniksi, joten ei muuta kuin uutta puikoille. Tytär ihastui Novita Kevät 2012 -lehdessä olleeseen malliin nro 53 (lyhythihainen vihreä taskumekko Nallesta), mutta toivoi hihatonta mekkoa, joten jätin ohjeesta hihat neulomatta, virkkasin mekkoon vyön ja koristelin kaula-aukon ja hiha-aukot puuhelmillä.


Kaipaan jo kovasti kevättä ja kukkasia - tähän ikävään saa edes vähän helpotusta virkkaamalla afrikankukkia (ohje: Suuri Käsityö). Ensimmäinen kokeiluni meni sikäli vähän pieleen, että vaihdoin väriä joka kerroksella, vaikka 2. ja 3. olisi pitänyt tehdä samalla värillä. Ei aavistustakaan, mitä näistä kukkasista tekisin, mutta näiden virkkaaminen on ihanan koukuttavaa!

10.4.2012

Pääsiäisherkkuja

Pääsiäinen - kuten joulukin - on hyvän ruuan ja herkuttelun juhlaa. Toisin kuin jouluruokien tapauksessa, pääsiäispyhille meille ei ole vakiintunut mitään tiettyjä reseptejä, jotka pitäisi aina kaivaa esille. Usein pitkänperjantain päivällisruoka on ollut kalaa ja jompana kumpana pääsiäispäivänä syödään lammasta jossain muodossa. Tänä vuonna äitini oli meillä kyläilemässä perjantai-iltapäivästä sunnuntaiaamuun ja hoiti ison osan kokkauksista.

Pitkänperjantain iltana söimme uunikuhaa ja perunamuussia. Kuhan mausteeksi laitoimme sitruunapippuria, yrteillä maustettua ranskankermaa, Kolmen juuston ruokakermaa, silputtuja sipulinvarsia ja tuoretta tilliä (kypsennyksen jälkeen). Pilkoimme fileet annospaloiksi ja palaset olivat uunissa n.175 asteessa vajaan puoli tuntia. Fileitä oli neljä ja niistä riitti vielä lauantain lounaaksikin osalle porukasta.


Lauantai-iltana herkuttelimme lasten mieliksi makaronilaatikolla, jota oli kevennetty kesäkurpitsaraasteella. Kaikki meni :-)

Sunnuntain lounas oli brunssityyppinen: keitettyjä kananmunia (sen jälkeen kun  ne oli ensin maalattu), kylmäsavukirjolohta, oliiveja, tuoreita vihanneksia, fetatahnalla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla täytettyjä pasteijoita. Päivällisellä söimme pekoniin käärittyjä karitsan sisäfileitä valkosipuliperunoiden kera. Perheen lihamestari hoiti kokkauksen, joten en ihan tarkkaan muista reseptin yksityiskohtia. Fileet olivat marinadissa muutaman tunnin, pekoni mehevöitti lihaa vielä entisestään - eikä muruakaan jäänyt tähteeksi.


Ketun keittiön väki tuli meille vierailulle pääsiäismaanantaina. Vietimme jälleen kerran mukavan päivän kokkaillen, ulkoillen, saunoen ja seurustellen (miesväki keskusteli lentokoneiden pienoismalleista, naiset mm. virkkausohjeiden mystisyydestä...). Lounaaksi valmistui porkkanasosekeittoa tätä ohjetta mukaillen (lisäsimme mm. kukkakaalia ja punaisia linssejä). Keiton lisukkeeksi leivoin Myllärin ruisleipäaineksista pieniä ruisleipiä, joihin pääsin testaamaan äidiltä saamaani ruisleivän juurta. Otin juuren pakastimesta sulamaan hyvissä ajoin edellisenä päivänä, liotin sen illalla n. 5 dl:aan kädenlämpöistä vettä ja sekoitin veteen n. 5 dl jauhoja. Taikinan alku sai levätä liinalla peitettynä huoneenlämmössä seuraavaan aamuun asti, jolloin lämmitin lopun nesteen, murustelin hiivan nesteeseen, kaadoin hiivaliuoksen taikinan sekaan ja mittasin loput jauhot taikinaan. Taikinan sai mainiosti sekaisin puuhaarukalla, alustamista ei tarvita. Näiden vaiheiden jälkeen jatkoin pakkauksen ohjeen mukaan. Leivistä tuli todella hyviä, vaikka ensimmäinen erä olikin uunissa aavistuksen liian pitkään (aina välillä unohdan, että uunimme on aika ärhäkkä). Kuori oli rapea kuin oikeassa limpussa konsanaan ja sisus ihanan pehmeää. Nam!


Päivällisruuaksi teimme maalaissalaattia talon tapaan, lohkoperunoita ja paistettua hirvenmaksaa hunaja-salvia-sipuleiden kera (lapsille oli jauhelihapihvejä). Salaatissa oli sitä-sun-tätä: kiinankaalia, suippopaprikaa, silputtuja sipulinvarsia, kurkkua, hunajamelonia, paahdettuja pinjansiemeniä, rapeaksi paistettua pekonia ja keitettyä kananmunaa. Maksaa emme ole vuosikausiin laittaneet, mutta pitäisi kyllä rohkaistua useammikin - tämänkertainen kokeilu ainakin onnistui täydellisen hyvin! Pippurinen kastike sopi miedosti maustetun maksan seuraksi kerrassaan erinomaisesti.


Ähkyn viimeisteli Ketturouva jälkiruuaksi leipoma suussasulavan ihana sitruunapiirakka.

5.4.2012

Iloista pääsiäistä!


Tänä vuonna en jaksanut lähettää pääsiäiskortteja. En viitsinyt laittaa rairuohoa tai ohraa kasvamaan (kissa olisi kuitenkin syönyt kaiken sitä mukaa kun jotain vihreää olisi tullut mullan alta näkyviin....). Lapset askartelivat virpomisvitsat keskenään ilman äidin auttavia käsiä. Pääsiäiskranssi pitäisi kaivaa esille varastosta. Mignon-munat odottavat vielä kaupan hyllyllä, muutaman keväisen liinan olen sentään saanut aseteltua pöydille ja tänään kävin hakemassa pari keväistä kukka-asetelmaa ja keltasävyisen gerberakimpun suosikkikukkakaupastani. Taitaa olla vähän kevätväsymystä ilmassa - tai pikemminkin takatalviväsymystä!



Palmusunnuntaina sain sentään huovutettua muutaman pääsiäismunan. Näissä on sisällä styroxmuna, päälle on neulahuovutettu Hahtuvaista. Uskokaa tai älkää niin kyseessä oli vasta ihka ensimmäinen neulahuovutuskokeiluni! Lapsetkin innostuivat huovutuksesta - kuopus teki nuo kirjavat munat ihan itse! Pienemmät munat on valmistettu virkkaamalla kiinteitä silmukoita pääsiäismunien sisällä olevien keltaisten koteloiden päälle.



Hauska metallilangasta taivuteltu noita on esikoisen tekemä; heillä oli tänään koulussa kädentaitojen pajapäivä.  Tytär toi tuon ohjeen myös kotiin - taisipa arvata että äitikin saattaisi olla kiinnostunut näpertelemään lisää tuollaisia noitia :-)





Hyvää pääsiäisen aikaa ja aurinkoista kevään odotusta kaikille!