14.9.2009

Syksyisiä herkkuja

Lauantaina tuli vietettyä useampikin hetki keittiössä huumaavan ihania tuoksuja nuuhkien. Iltapäiväkahvilla herkuttelimme omenapiirakalla, joka tällä kertaa valmistui pikaversiona kaupan valmistaikinasta. Ihan hyvää vaniljakastikkeen kera nautiskeltuna! Lisäksi keittelin kattilallisen inkiväärillä maustettua omenahilloa pakastettavaksi ja päivällisen (uunikirjolohta ja couscousta) kasvislisuketarpeiksi kävin poimimassa kulhollisen papuja ja muutaman muhkean punajuuren. Nuorimmaisemme mielistyi punajuurilisukkeeseen niin kovasti että ohje oli pakko kirjoittaa muistiin:
Pikkusiskon punajuuriherkku
4 keskikokoista punajuurta
muutama valkosipulinkynsi
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
viinietikkaa
(tilkka vettä)

Viipaloi punajuuret ohuiksi viipaleiksi ja kuullota oliiviöljyssä. Ripottele viipaleiden päälle suolaa ja mustapippuria. Viipaloi valkosipulinkynnet ja lisää punajuuriviipaleiden sekaan. (Olen muutaman kerran onnistunut polttamaan valkosipulin pohjaan joten lisäsin varmuuden vuoksi kattilaan tässä vaiheessa myös tilkkasen vettä.) Anna hautua miedolla lämmöllä, kunnes punajuuret ovat kypsiä. Jos pidät vähän kirpakammasta lisukkeesta, lorauta kypsennyksen loppuvaiheessa seokseen vajaa ruokalusikallinen viinietikkaa (itse käytin tätä herkkua). Ohjetta voi helposti muunnella erilaisilla yrteillä (esim. salvia tai rosmariini sopisi hyvin) tai vaikkapa sinihomejuustolla.

Keitetyt vihreät pavut
kulhollinen pensaspapuja
suolaa
tarjoiluun
voita
Kuumenna kattilassa vesi kiehuvaksi. Vettä saa olla reilusti. Huuhtele pavut ja kaada ne kiehuvan, suolalla maustetun veden sekaan. Suolaakin saa olla melko reilusti (toki sitä voi lisätä papujen päälle myös tarjoiluvaiheessa). Keitä pavut kypsiksi (n. 10 min). Kaada keitinvesi pois, lisää kattilaan reilusti voita ja kanna höyryävän kuumat pavut tarjolle ruokapöytään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti