Karkkipussi

En ole oikein ompelijaluonne. En kykene hahmottamaan ohjeita muutamalla silmäyksellä, ja työn edetessä monesti kaipaisin täsmällisempiä neuvoja kuin mitä kaavoihin ja selostuksiin on kirjoitettu. Olkoon nyt esimerkkinä vaikka "kiinnitä vetoketju" - minulle ei intuitio kerro esimerkiksi sitä, mille etäisyydelle reunasta vetoketju pitäisi ommella.

No joo. Tämä äskeinen purkaus olkoon johdantona Erään Jännittävän Ompeluprojektin esittelyyn. Olen käynyt muutaman kerran istumassa kansalaisopiston tilkkutyökurssilla, jossa on tehty enimmäkseen kierrätysmateriaaleja hyödyntäen kaikenlaisia hauskoja töitä. Pieni vetoketjullinen pussi karkkipapereista kuulosti kerrassaan mainiolta idealta, ja ohjekin vaikutti aika selkeältä. Tai niinhän minä luulin...

Vaikeudet alkoivat jo vaiheessa 1) sopivien karkkipapereiden löytäminen. Olisin halunnut käyttää Fazerin Parhaiden Kiss-Kiss -karkkipapereita, mutta ne olivat tarkoitukseen aivan liian ohuita. Repesivät jo siinä vaiheessa, kun vasta kuorin karkkeja papereistaan... (hillitön makeannälkä EI ollut syynä!) Vaihtoehdoksi 2) valikoituivat Omar-kermakarkit, joiden paperit miellyttivät minua väriltään ja tuntuivat kestävän vähän kovakouraisempaakin käsittelyä...

3) En ehtinyt silittää karkkipapereita ennen tilkkukurssin seuraavaa kokoontumista. Olisi ehkä kannattanut, koska ryppyisiä papereita oli tosi hankala käsitellä. Erityisen hankalaa ne oli 4) saada silitettyä kiinni applikaatioharsoon. Uhhuh. Siinä vaiheessa melkein jo luovutin - joko paperit eivät tarttuneet harsoon ollenkaan tai sitten ne vinksahtelivat miten sattuu (eipä sillä että olisin edes pyrkinyt tekstien täydelliseen kohdistamiseen).

5) Kristallimuovin tikkaaminen karkkipapereihin sujui suht helposti, mitä nyt muovi pyrki menemään ruttuun mutta lopputulos oli ihan OK, ja ihmeekseni 6) sain applikaatioharson riekaleetkin aika hyvin irrotettua karkkipapereista. 7) Seuraavaksi piti kiinnittää edellämainitut vuorikankaaseen ja vanuun (poikkesin ohjeesta ja käytin ohuehkoa fleeceä). OK... pientä ryppyilyä mutta ei mitään sen pahempaa.

Sitten huolittelemaan reunoja vinonauhalla. VINONAUHALLA? Ai niin, minunhan piti ostaa sitä mutta unohdin! Mikäs nyt neuvoksi? Sain varsinaisen älynväläyksen ja 8) päätin kokeilla huolitteluun silkkinauhaa. Voi huokaus! Värinsä puolesta aivan täydellistä mutta leveyttä olisi saanut olla vähintäänkin sentin verran enemmän eikä se silkkinauhan liukkaus varsinaisesti helpottanut käsittelyä... Mutta taistellen ja hammasta purren sain kuin sainkin nauhan ommeltua kiinni. Sitten se 9) vetoketjun kiinnittäminen. Aikani vetoketjua ja pussukan aihiota käsissäni pyöriteltäni sain kuin sainkin vetoketjun asettumaan työhön loogisesti (jos nyt nuoalussa tuskailemani etäisyysmitat unohdetaan...).

10) Viimeistelyvaiheen ohjeiden tulkintaan tarvitsinkin sitten jo mieheni apua, kun en kerta kaikkiaan hahmottant, että miten päin kappaleen reunoja piti taivutella. Ja taas piti 11) huolitella... sillä silkkinauhalla :-)

No, tulipahan tehtyä! Taisi kyllä jäädä ainoaksi tällaiseksi kokeiluksi... vaikka jossain vaiheessa innostuksen huumassa ajattelinkin, että näitähän voisi tehtailla vaikka sukulaisille ja ystäville joululahjaksi. Jospas ei kuitenkaan... :-)