Marjaherkkuja

Meistä moni joutui lapsena vastentahtoisesti marjametsään - vanhemmat himoitsivat mustikoita, vadelmia ja puolukoita, joissain perheissä kuljettiin lakkasoillakin. Niin myös meillä, ja lisäksi piti poimia talteen punaiset ja mustat viinimarjat oman pihan pensaista. Parina kesänä olin töissä mansikanpoimijana. Marjojen poimiminen oli yhtä tuskaa: hiki valui ohimoilla ja selkää pitkin, hyttyset ja mäkäräiset riehuivat ympärillä, marjaämpäri ei tuntunut millään täyttyvän. Eipä ihme että marjametsään joutuneen Uppo-Nallen ajatus siitä, että yksi mansikka täyttäisi koko mukin, tuntuu hykerryttävältä.

Omia lapsiani olen vienyt metsän herkkujen äärelle varovaisesti ja heidän jaksamistaan tarkkaan kuulostellen. Jos touhu alkaa yhtään tuntua pitkäpiimäiseltä ja kärsimystä aiheuttavalta, kiirehdimme nopeasti pois. Marjoja saa syödä poiminnan lomassa niin paljon kuin haluaa ja metsässä saa välillä leikkiäkin. Juotavaa on oltava riittävästi mukana ja kunnon hyttysmyrkyt kaulassa ja kädenselässä.

Mutta kylläpä ne herkut maistuvatkin hyvältä uurastuksen jälkeen! Kuluneella viikolla olen tehnyt hilloa, marmeladia ja vispipuuroa punaherukoista, leiponut pari mustikkapiirakkaa (pullataikinapohjalla) ja pakastanut mustikoita ja lakkoja. Seuraavaksi ovat vuorossa mustaherukat ja karviaiset... kunhan ovat vielä imeneet itseensä aurinkoenergiaa muutaman päivän ajan!