Pieniä ilonaiheita

Elinalta saamani tunnustus ilahdutti kovasti. Kiitos Elina!

Lähetän tunnustuksen eteenpäin Tintille, jonka idearikkaita ja kekseliäitä luomuksia käyn säännöllisesti ihastelemassa. Ollapa itsekin yhtä tuottelias!

Mon cher ami m'a donné un petit cadeau quand nous nous sommes rencontrés au début de la semaine. Chocolat français... très délicieux. Merci beaucoup! :-)

Puutarha kukoistaa: uusia tulppaaneja ja pikarililjoja aukeaa päivittäin, koivujen lehdet kasvavat hurjaa vauhtia, nurmikko hautasi viimesyksyiset lehdet alleen ennen kuin ehdin tarttua haravaan. Tänään uurastin puutarhatöissä aamusta pitkälle iltapäivään, kunnes ukkoskuuro ja tuntikausia jatkunut sade karkottivat ahertajan ja pitkin metsiä juoksennelleet lapset loppupäiväksi sisätiloihin.

Tyhjensin kompostorin - ja haaveilen jatkuvasti siitä, että saisimme hankittua toisenkin pömpelin, jossa voisi kypsyttää edellisen kauden "satoa" talven yli. Tämä yksi pönttö ei oikein riitä suurperheemme biojätteiden kompostoimiseen. Kärräsin kompostimullan pienenpienelle kasvimaallemme ja marjapensaiden juurelle. Ystäväpiiriimme kuuluu varsinaisia viherpeukaloita, ja aina toisinaan haaveilen itsekin kunnollisesta isosta kasvimaasta. Hyvin nopeasti kuitenkin käy niin, että järjen ääni pääni sisällä palauttaa minut maanpinnalle - konkreettisesti. En jaksaisi hoitaa kasvimaata riittävällä hartaudella - inhoan harventamista ja kitkemistä. Parasta siis keskittyä muutamaan sellaiseen hyötykasviin, joiden menestys ei kauheasti riipu puutarhurin ahkeruudesta: papuja, salaattia, kesäkurpitsaa, yrttejä.

Olemme asuneet tässä talossa pian kuusi vuotta, ja melkein koko ajan minua on häirinnyt se, että sisäpihalle istutettu kirsikkapuu on aivan liian lähellä olohuoneen ikkunaa. Se on ikävästi haitannut ruohonleikkuuta, varjostanut lähellään kasvavaa pionia ja ojennellut oksiaan kohti olohuoneen ikkunan kukkalaatikoita. Satunnaisesti se on innostunut kukkimaan, mutta satoa ei ole tullut korjattua, koska kukaan perheessämme ei erityisemmin välitä hapankirsikoista. Kukaan aikaisemmista asukkaista ei ollut liiemmin viitsinyt hoitaa puuta, vaan sen oksat sojottivat rumasti mikä mihinkin suuntaan. Olin siis salaa tyytyväinen, kun huomasimme lumisen talven (tai tarkemmin sanottuna peltikatolta puun päälle romahtaneen lumikuorman) vahingoittaneen kirsikkapuun runkoa niin pahasti, että päätimme hankkiutua puuparasta kokonaan eroon. Tänään sitten tartuin sahaan ja päästin onnettoman kärsimyksistään. Sisäpihasta tuli huomattavasti avaramman näköinen, ja aloimmekin heti suunnitella alueelle kaikenlaista uutta ja mielenkiintoista, nyt kun tilaa on ihan erilailla kuin aikaisemmin.

Mukavan puuhapäivän kruunasi palanen raparperipiirakkaa vaniljajäätelön kera. Käytin pohjaan valmistaikinaa ja täytteenä sokerissa ja vesitilkassa haudutettuja raparperinpaloja sekä inkivääri-omenahilloa. Täytteen pinnalle ripottelin mantelirouhetta. Piirakasta tuli ihanan mehevä ja maukas, lapsetkin tykkäsivät. Tätä täytyy tehdä toistekin!