25.8.2009

Tanssiaskelia Tildan tapaan

Vikkeläkinttuinen nuorimmaisemme, joka on suloinen yhdistelmä keijukaista, perhosta ja pientä sirkuttavaa linnunpoikasta, pääsi vihdoin viimein liihottelemaan isosiskon viitoittamaa tietä lastentanssin harrastajana. Olihan se aloituspäivämäärä tietenkin merkitty kalenteriin hyvissä ajoin (ja jopa siirretty arjen tahdistajana toimivaan paperiprinttiin jääkaapin ovessa), mutta tottahan toki tälläkin kertaa kävi niin että edellisenä iltana havahduin tokkurasta todellisuuteen: pieni tanssija tarvitsee tietysti ikioman tanssikassin, jossa kuljettaa tanssipukua, leggingsejä ja juomapulloa.

Ihastuttavan vaaleanpunaiset liljat johdattelivat sopivasti oikeanlaiseen värimaailmaan.


Mikä onnenkantamoinen että olin paria päivää aikaisemmin lainannut kirjastosta Tone Finnangerin Tildan tapaan -opuksen (kiitokset Villisillille vinkistä!), josta löytyi juuri sopivan kuuloinen ohje - ja erityisesti erilaisten laukkujen tarpeellisuutta tavaransäilytyksessä korostava taustaselvitys inspiroi kivasti... Kutistin mittoja - ehkä vähän liikaakin, mutta toisaalta, laukusta tuli pikkutytön kannettavaksi aika näppärän kokoinen ja mielestäni kerrassaan söpö. Ompelu oli taas aikamoista kokeilua ja arvailua, koska olen ompelijana edelleen ihan turhan kärsimätön ja huoleton. Niinpä jouduinkin siistimään lopputulosta käsin. Mutta mikä tärkeintä, laukusta tuli omistajalleen kerrassaan mieluinen kapistus!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti