Marjaherkkuja

Meistä moni joutui lapsena vastentahtoisesti marjametsään - vanhemmat himoitsivat mustikoita, vadelmia ja puolukoita, joissain perheissä kuljettiin lakkasoillakin. Niin myös meillä, ja lisäksi piti poimia talteen punaiset ja mustat viinimarjat oman pihan pensaista. Parina kesänä olin töissä mansikanpoimijana. Marjojen poimiminen oli yhtä tuskaa: hiki valui ohimoilla ja selkää pitkin, hyttyset ja mäkäräiset riehuivat ympärillä, marjaämpäri ei tuntunut millään täyttyvän. Eipä ihme että marjametsään joutuneen Uppo-Nallen ajatus siitä, että yksi mansikka täyttäisi koko mukin, tuntuu hykerryttävältä.

Omia lapsiani olen vienyt metsän herkkujen äärelle varovaisesti ja heidän jaksamistaan tarkkaan kuulostellen. Jos touhu alkaa yhtään tuntua pitkäpiimäiseltä ja kärsimystä aiheuttavalta, kiirehdimme nopeasti pois. Marjoja saa syödä poiminnan lomassa niin paljon kuin haluaa ja metsässä saa välillä leikkiäkin. Juotavaa on oltava riittävästi mukana ja kunnon hyttysmyrkyt kaulassa ja kädenselässä.

Mutta kylläpä ne herkut maistuvatkin hyvältä uurastuksen jälkeen! Kuluneella viikolla olen tehnyt hilloa, marmeladia ja vispipuuroa punaherukoista, leiponut pari mustikkapiirakkaa (pullataikinapohjalla) ja pakastanut mustikoita ja lakkoja. Seuraavaksi ovat vuorossa mustaherukat ja karviaiset... kunhan ovat vielä imeneet itseensä aurinkoenergiaa muutaman päivän ajan!

Kotipizzaa

Klaukkalan Kotipizza tuli taannoin tunnetuksi ex-pääministerin kantapaikkana, ja mekin olemme törmänneet häneen muutaman kerran pizzaostoksilla. Kotipizzan pizzat (vaiko pitsat?) ovat ihan maistuvaa syötävää erityisesti ohjelmantäyteisinä viikonloppuina, kun aikaa ja voimia ruuanlaittoon ei tahdo löytyä. 

Itse tehty pizza on tietysti monin verroin herkullisempaa; valitettavan harvoin vain tulee hommaan ryhdyttyä. Tällä viikolla puoliso on ollut kesälomalla lasten kanssa, ja tänään oli pizzataikina valmiina odottamassa palatessani töistä kotiin. Täytteet oli pilkottu valmiiksi kulhoihin, ja minun tehtäväkseni jäi taikinoiden kauliminen. Tein sen siten että asettelin leivinpaperin vähän kostealle pöydälle ja kaulin taikinan marmorikaulimella suoraan paperille mahdollisimman ohueksi. 

Pohjan ohje löytyi googlaamalla (lähteenä taisi olla Myllyn Paras). Pizzat paistuivat 250 asteessa n. 10 minuuttia. 

Jokainen sai valita pizzaan mieleisensä täytteet - taka-alalla oma valintani: mozzarellaa, basilikaa, sipulia, paprikaa ja oliiveja.

Lasten pizza: jokaiselle oma neljännes. Urheilijapoikamme olisi halunnut omaan pizzaansa pelkästään jauhelihaa, pepperonia ja kinkkua, ja lähes suuttui kun siihen ujutettiin koristeeksi paprikaa ja yksi basilikanlehti :-)