Sade on rummuttanut peltikattoa koko päivän, linnut visertelevät muuttosuunnitelmiaan ja luonto alkaa muistella talviunilaulun säveliä. Sadonkorjuupuuhat ovat kiivaimmillaan, mutta iltaisin jo vetäydytään sisätiloihin tunnelmoimaan, hörppimään kuumaa teetä ja kutomaan villasukkia talven varalle.
Heinäkuun lopussa juhlin syntymäpäivääni ystävien seurassa - puoliso hemmotteli meitä herkuillaan ja aurinko lämmöllään. Oli kerrassaan ihana juhlapäivä ja -ilta!
Siskon kanssa urakoimme eräänä elokuisena maanantaina punaherukkamehua - päivän saldo kolme mehumaijallista! Puuhasta innostuneena menin ja ostin itsellenikin mehustimen tulevaa käyttöä varten, vaikka omat marjapensaamme ovatkin vielä melko pieniä... no tuli niistäkin sentään muutama litra marjoja pakastimeen talven varalle. Saimme tänäkin vuonna luvan hyödyntää naapureiden runsasta marjasatoa, ja niinpä tein mustaherukoista paitsi mehua myös nektaria tautisten talvipäivien taikajuomaksi.
Säiden hieman viilettyä innostuin sisustamaan myös kuistin uusiksi. Nyt sieltä löytyy mukava aamiaispaikka kahdelle hengelle :-) Viltti on Ikeasta ja kolmiopöytä taisi löytyä Kodin Ykkösestä. Noita sinisiä tuoleja on yhteensä 6 kpl ja ne ovat tähän asti palvelleet sarjaan kuuluvan ruokapöydän parina terassilla, mutta ovat olleet siihen tarkoitukseen hieman liian raskastekoisia ja saivatkin väistyä Ikean pikkujakkaroiden alta pois.
Kuopuksemme on ollut koko kesän ajan innokas puutarha-apulainen. Papusatoa tuli tänäkin vuonna runsaasti, ja kesäkurpitsapenkissä on edelleen muutama muhkea yksilö kasvamassa.
Rikkaruohojen kitkemisessä olen yhtä laiska kuin ennenkin. Sitä paitsi osa rikkaruohoista on aivan liian kauniita kitkettäväksi...
Elokuun viimeisenä viikonloppuna olimme lasten serkun häissä Pietarsaaressa. Hääpari ei halunnut mitään materiaa lahjaksi, mutta kortin kuitenkin askartelin. Ulkokerros käsintehtyä paperia, samasta paperista leikkasin piparimuotin avulla sydämet kirjekuoreen ja yhden sydämen myös kortin sisäosaan.
Sydänaukosta näkyy Risto Rasan runo:
Yötuuli heiluttaa
veneeni lyhtyä
Suuntaneulana rinnassani
pyörähtää sydämen sakara
Kesä oli upea, lämmin, aurinkoinen, rentouttava... mutta tervetuloa kaunis, värikäs, energinen syksy!