30.1.2009

Orvokkilaukku

Tänään valmistui toinen palavirkkauskurssin työ. Kukkateema jatkuu, tällä kertaa vuorossa on orvokki, joka sekin kuuluu lempikukkiini. Yleensä meillä on jo heti vapun jälkeen ikkunalaatikot täynnä erivärisiä orvokkeja. Suosikkejani ovat tummanvioletit ja kirkkaansiniset orvokit.






















Tämäkin työ on tehty Qvidi-Minan tekniikalla, lankoina mm. Novitan tummansininen Nalle-lanka, keltainen ja sininen Isoveli-lanka sekä vuosituhannen alussa hankittu vihreä Novita Merino. Laukun kahvat on tehty siten, että neljästä kuparilankasäikeestä punotun kahvan päälle on virkattu kiinteitä silmukoita kaksinkertaisella langalla.

29.1.2009

Auringonkukkia

Auringonkukka on yksi lempikukistani, niinpä se pääsi koristamaan ensimmäistä kansalaisopiston palavirkkauskurssilla toteuttamaani työtä. Tähän laukkuun on yhdistelty useampia erilaisia lankoja Qvidi-Minan tekniikalla (katso esim. Wirkkuu & Tikkuu), mm. Novitan Mambo- ja Isoveli-lankoja ja jotakin määrittelemätöntä keltaista puuvillalankaa.




27.1.2009

Hyvää ja kaunista

Eilen juhlittiin koululaisemme 8-vuotissyntymäpäivää. Talo oli täynnä tyttöenergiaa parin tunnin ajan. Onneksi kouluikäiset eivät enää vaadi sen kummempia seremoniamestareita tunnelmaa nostattamaan vaan osaavat järjestää hulinaa ihan omasta takaa. Kaksi tuntia riitti juuri sopivasti herkkupöydän tyhjentämiseen, lahjapapereiden repimiseen ja kikatteluun. Tarjoilut olivat päivänsankarin toiveiden mukaiset eli popcornia, jauhelihapasteijoita, viinirypäleitä, paria sorttia karkkeja ja tietenkin kakkua.


















Suklainen täytekakku


taikina:
4 munaa
2 dl sokeria
1 3/4 dl vehnäjauhoa
1/4 dl perunajauhoa
1 tl leivinjauhetta
2 rkl tummaa kaakaojauhetta


Sokerikakkutaikina ei pidä odottelusta joten kakku on hyvä saada paistumaan heti taikinan valmistuttua. Varaa siis kaikki ainekset käden ulottuville ja laita uuni valmiiksi lämpenemään 175 asteeseen. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka huolellisesti ja pane se jääkaappiin odottamaan taikinan valmistumista.

Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet kulhossa ja siivilöi muna-sokeri-vaahdon sekaan, kääntele samalla taikinaa varovasti nuolijalla. Kaada taikina vuokaan ja paista n. 40 minuuttia. Kokeile välillä (n. puolen tunnin paistamisen jälkeen) kypsyyttä esimerkiksi cocktailtikulla.
Kumoa kakku tarjoiluvadille jäähtymään. Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen osaan ja täytä se mieleisilläsi täytteillä. Itse pidän kuivahkoista täytekakuista joten jätin tämän kakun kostuttamatta, koska arvelin täytteen olevan riittävän kosteaa muutenkin.


täyte:
omenahilloa
persikoita ohuina viipaleina
1 1/2 dl vispikermaa
vaniljasokeria

kuorrutus:
1 dl vispikermaa
taloussuklaata

Laita kerma ja paloiteltu taloussuklaa paksupohjaiseen kattilaan tai kerroskattilaan. Kuumenna varovasti (kerman ei tarvitse edes kiehahtaa) ja sekoita koko ajan, jotta suklaa sulaa tasaisesti.

Levitä kuorrutus nopeasti kakun päälle. Tämä kuorrutus ei kovetu täysin jämäkäksi vaan jää melko tahmeaksi. Olen toisinaan tehnyt kuorrutuksen myös pelkästä suklaasta (höystettynä nokareella voita), mutta siitä tulee kakkuun niin kivikova pinta että leikkaaminen on hankalaa. Koristele kakku ja anna sen maustua jääkaapissa muutama tunti.

















Olohuonetta somistamaan oli lehahtanut parvi silkkipaperiperhosia. Siivet on koottu kahdesta osasta ja yhdistetty toisiinsa ohuella kuparilangalla.

26.1.2009

Narnian naapurissa

Löysin tien C. S. Lewisin Narnian maailmaan 9-vuotiaana herttaisen äidinkielenopettajani opastuksella. Lumouduin ikitalvisesta metsästä, hassuista eläimistä ja hurjista seikkailuista. Aika ihanaa, että jälkikasvumme saa rymytä liukurimäessä tällaisissa Narnia-maisemissa:


















Meillä on iso piha, joka on saanut olla muutaman vuoden pääasiassa luonnontilaisena. Aika- ja energiavajauksen takia hyötypuuhat ovat toistaiseksi jääneet lähinnä ruohonleikkuun ja lehtien haravoinnin asteelle. Runsasta nokkossatoa olemme kyllä korjanneet keväisin ja kai niistä voikukistakin voisi kehitellä kukkaseppeleiden lisäksi vaikka salaattia... Iso piha antaa mahdollisuudet loputtomaan puutarhaunelmointiin: haaveissa ovat esimerkiksi Narnia-lyhty, Ruusuportti, krassipergola, laventelinsininen ja -tuoksuinen haaveilunurkkaus sekä soliseva kylpypaikka linnuille.

Siitä Narnia-lyhdystä haaveillessa täytyy tyytyä itse tehtyihin lumipallolyhtyihin:


23.1.2009

Talven ihmeitä

Ne, jotka minut tuntevat, tietävät minun olevan melkoisen kädetön teknisten vempeleiden kanssa. Olen siis todella sopiva henkilö testailemaan erinäisten käyttöohjeiden ymmärrettävyyttä ja toimivuutta. Koska henkilökohtainen atk-tukihenkilöni ei ollut tarjoamassa karvaista kouraansa avukseni, jouduin asentamaan Karamellin ohjelmistot ominpäin läppäriini ja voilà! - se onnistui ihan ilman mokia. Koska taitoni eivät mitenkään ole voineet päästä huomaamattani kehittymään, ovat Canon IXUS 80 15:n käyttöohjeet epäilemättä erittäin selkeät :-)

Talvi tuli taas käymään Etelä-Suomessakin, malttaakohan viipyä pitempään kuin viikonlopun yli?

























Kotipihallamme vieraili Kurre Kippurahäntä kaverinsa kanssa, valitettavasti kaveri oli liian vikkelä kintuistaan eikä suostunut poseeraamaan samassa kuvassa.



















Lumisissa maisemissa on jotain todella rauhoittavaa.




















Mutta katselen mielelläni myös elävää tulta.

Erikoisen hyvä yhdistelmä

Osa perheenjäsenistämme suhtautuu jostain käsittämättömästä syystä ennakkoluuloisesti punajuuriin. Suklaa sen sijaan maistuu kaikille, ja tässä herkussa nuo mainiot raaka-aineet on yhdistetty kertakaikkisen toimivasti. Lopputulos on punajuuren ansiosta erittäin maukas ja mehevä.

Punajuurimuffineista ei valitettavasti ole olemassa kuvaa, koska näitä leivottiin joskus syksyllä ja viimeisetkin on jo syöty pois pakastimesta. Ohje on muistaakseni peräisin Anna-lehdestä syksyltä 2008.

Punajuuri-suklaamuffinit (8-10 kpl)

2 munaa
2 dl ruokakermaa
1 dl kaakaojauhetta
2 dl venhäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1 dl voisulaa
1 dl maustamatonta jogurttia
3 dl hienoksi raastettua, paahdettua punajuurta
1 dl rouhittua tummaa suklaata

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon vuorotellen jäähtyneen voisulan ja jogurtin kanssa. Sekoita joukkoon raastetut, paahdetut punajuuret ja rouhittu suklaa.

Jaa taikina paperisiin muffinivuokiin. Paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 16-20 minuuttia.

Suunnitelmissani on ollut testailla tätä ohjetta myös muunlaisilla yhdistelmillä. Esimerkiksi porkkana-valkosuklaa -yhdistelmä (höystettynä hyppysellisellä tuoretta inkivääriä) voisi olla melkoista herkkua. Tai miten mahtaisi toimia kesäkurpitsaraaste ja chilisuklaa...

20.1.2009

Hemmotteluhetkiä

Kissaemolla on taipumusta laiskuuteen, löhöilyyn ja yleiseen mukavuudenhaluun. Koska tähän yhdistelmään sisältyvät myös herkästi palelevat varpaat ja kauneudenkaipuu, pyrkii Kissaemo haalimaan ympärilleen kaikenlaisia sielua ja ruumista lämmittäviä asioita.

Kissaemon kehruumoottoria lataa parhaiten rauhallinen koti-ilta, johon kuuluu pehmeä-äänisen baritonin tarjoilema herkkuateria, vaikkapa chilinen katkarapukastike, nautiskeltuna kynttilänvalossa latinalaisrytmejä kuunnellen. Ateria on täydellinen, jos puoliso on muistanut somistaa pöydän keltaisilla tai oransseilla ruusuilla. Jälkiruuaksi Kissaemo nautiskelee mieluusti jotain suklaista ja kupillisen teetä hunajan kera ja käpertyy sen jälkeen sohvannurkkaan lankakerien keskelle villasukat jalassa.

Kunhan alan päästä kunnolla sinuiksi Karamellin kanssa, saattaa tähän blogiin ilmestyä jotain herkuttelu-, käsityö- ja askarteluaiheista kuvitustakin.


Meksikolainen katkarapukastike
(ohje Suuresta kastikekirjasta)

2 sipulia
1 vihreä paprika
1 purkki (n. 200 g) herkkusieniä*
1-2 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoja
1 dl chilikastiketta
1 tl suolaa
valkopippuria
cayennepippuria
1/2 dl appelsiinimehua
1 dl vettä
2 dl kuohukermaa
400 g kuorittuja katkarapuja

* emme ikinä käytä purkkiherkkusieniä, vaikka ne alkuperäiseen ohjeeseen kuuluvatkin


Pilko sipuli ja suikaloi paprika. Valuta herkkusienet. Käristä sipuli ja sienet voissa. Ripottele niille jauhot.

Lisää paprika, chilikastike, suola, mausteet, appelsiinimehu, vesi ja kerma. Sekoita. Keitä kastiketta 8-10 minuuttia.

Lisää kuoritut katkaravut. Tarjoa kastike keitetyn riisin (tai pastan) kanssa.

19.1.2009

"Il n'y a pas de chats ordinaires"

Colette (1873 - 1954)


Kuvan koru on peräisin Tampereelta Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkarannan myymälästä.