26.9.2010

Hilloja hyllylle



Syksyisin minut valtaa aina hirmuinen säilömisvimma. Nautin hellalla porisevien hillokattiloiden hämmentämisestä ja marjamehun pirskahtelusta survimen alla. Lasiset hillopurkit ovat kauniita jääkaapin hyllyllä, ja purkeista on mukavaa kaapaista aamuisin vitamiiniherkkuja puuron, jogurtin tai paahtoleivän päälle.

Puolukkahilloa



Pihlajanmarjahyytelöä

Kahdenlaista omenahilloa: tavallista sekä inkiväärillä ja kanelilla maustettua
Puolukkamehua
Hillojen, hyytelöiden ja marmeladien ohjeet olen katsonut hillosokeri- ja Melatin-pakkauksista, mutta en ole noudattanut niitä mitenkään orjallisesti. Mielestäni sokeripakkauksissa lievimmin sanottuna liioitellaan sokerin määrää, itse käytin esimerkiksi omenahilloon vain neljäsosan ohjeessa olleesta sokerimäärästä.

Ahkera Apulaiseni kirjoitti tarralaput pakastimeen meneviin puolukkasurvosrasioihin.


Sunnuntain iltapala: omena-puolukkapiirakkaa vaniljajäätelön ja
kinuskikastikkeen kera, nam-nam!