23.12.2009

Hyvää Joulua!

Sieltä se joulu taas ilmaantui kuin yllättäen kaiken arkitohinan keskelle. Nyt on aika rauhoittua nauttimaan kuusen tuoksusta, kynttilöiden valosta, jouluherkuista ja lasten jouluriemusta. Kaikki tärkeimmät joulupuuhat on hoidettu melko vähäisellä stressillä, vähemmän tärkeät tehty vasemmalla kädellä tai jätetty tekemättä kokonaan. Ensi vuonna sitten uusi ryhdistäytyminen... ehkä :-)

Tanjan perheessä on tehty upeita muunnelmia piparitaloteemasta. Meillä ollaan vuodesta toiseen ihan perinnelinjalla - piparitalon pihalle pitää aina saada ukko, akka, kissa, nalle, pupu kurkkaamaan pensaan takaa, ruusuportti, kuusiaita sekä neljä pientä porsasta karsinaan. Tänä vuonna rakensin piparitalon myös korkkisavesta kansalaisopiston keramiikkakurssilla, ja kolmanteen piparitaloaiheiseen kuvaan pääsi pari vuotta sitten valmistunut huovutettu piparitalo (lankana Novita Huopanen, ohje muistaakseni Novita Talvi 2006 (tai 2007) -lehdestä).



Kissaemo vetäytyy joulun viettoon ja toivottaa kaikille tätä blogia seuraaville rauhallista, lumista ja tunnelmallista joulun aikaa!

1 kommentti:

  1. Onpa hienoja taloja! Mukavaa joulua ja rentouttavia pyhiä myös teidän perheellenne!

    VastaaPoista