7.12.2009

Itsenäisyyspäivä



Itsenäisyyspäivän perinteisiimme on jo monena vuonna kuulunut piparkakkujen leivonta. Ne ainoat oikeanmakuiset joulupiparit valmistuvat sillä ohjeella, mitä äitinikin on vuosikymmenet käyttänyt. Myös jälkeläiset olen perehdyttänyt tämän hieman hankalasti käsiteltävän mutta takuumureita pipareita tuottavan ohjeen salaisuuksiin.


Paraisten piparkakut


250 g voita
200 g sokeria
100 g siirappia
1 rkl kanelia
3/4 tl inkivääriä
1/2 tl neilikkaa
1 muna
450 g vehnäjauhoa
1/2 rkl soodaa


1. Kiehauta siirappi ja mausteet kattilassa ja jätä jäähtymään.
2. Pilko pehmeä voi pieniksi palasiksi. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahdon sekaan kananmuna koko ajan vatkaten.
3. Sekoita siirappi-mausteseos voi-sokerivaahtoon ja sekoita taikina hyvin.
4. Sekoita sooda pieneen jauhomäärään ja lisää jauho-soodaseos taikinaan. Lisää seuraavaksi loput jauhot pieninä annoksina ja sekoita tasaiseksi.

Taikina saa seistä jääkaapissa useita tunteja ennen leipomista, mielellään vaikka seuraavaan päivään. Ota taikina hyvissä ajoin huoneenlämpöön pehmenemään. Kun leivot, ota kerralla vain pieni palanen taikinaa kaulittavaksi. Jauhota pöytä ja kaulin hyvin (ei kuitenkaan liikaa ettei taikina tule liian jauhoiseksi ja siten murenevaksi). Ole kärsivällinen, lopputulos palkitsee kyllä! :-)

Leivo taikinasta ohuen ohuita piparkakkuja. Paista 180-200 asteessa 5-10 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti