21.9.2011

Yrttiset ruisrieskat

Olen vannoutunut puuroihminen - erityisesti kaurapuuro saa vatsani hyvälle tuulelle ja päivän alkamaan energisesti. Joskus keitän puuronhimossani liiankin ison annoksen herkkuani enkä tietenkään raaskisi heittää loppua pois... eräänkin kerran tullut säilöttyä puuronloppuja jääkaapissa pari päivää, kun ei sitä sitten kuitenkaan ole ehtinyt hyödyntää mihinkään... :-)

Eilen kuitenkin ryhdistäydyin ja käytin aamupuuron loput leivontaan. Perhe sai iltapalalla herkutella yrttisillä ruisrieskoilla. Päälle voita ja juustoa, ai että oli hyvää! (Määrät ovat vähän sinnepäin, en mitannut mitään vaan tein taikinan näppituntumalla.)


Yrttiset ruisrieskat

loput aamiaiselta jääneestä kaurapuurosta (n. 4 dl)
n. 4 dl ruisjauhoja
n. 2 dl ruisleseitä
n. 1 dl maustamatonta jogurttia
1 rkl murskattuja korianterinsiemeniä
kuivattua oreganoa
suolaa
1 tl soodaa
n. 1 rkl oliiviöljyä


Sekoita ainekset löysäksi taikinaksi. Tarkkaa jauhomäärää on vaikea antaa, koska taikinan nesteisyys riippuu mm. siitä, miten löysää käyttämäsi puuro on :-) Taputtele taikinasta jauhoisilla käsillä litteitä pikkurieskoja leivinpaperille. Voit myös levittää taikinan levyksi leivinpaperille ja leikata paistetusta taikinalevystä valmiita rieskoja.

Paista 200 C:ssa n. 10-15 min.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti