19.3.2010

Täydellistä toipilasruokaa



Pikkuneitimme on toista päivää kotona flunssassa. Ruoka ei ole kovin hyvin maistunut, minkä kirpun kokoisesta lapsesta huomaa välittömästi - prinsessamme on näyttänyt tänään hirvittävän pieneltä ja heiveröiseltä (mitä ei kyllä oikeasti pienestä koostaan huolimatta ole). Erilaiset kasvissosekeitot ovat aina maistuneet hänelle hyvin, joten hetken jääkaapin sisältöä pengottuani päätin hemmotella toipilasta lämpimällä, aurinkoisen värisellä porkkana-linssisosekeitolla. Kasvissosekeitot ovat perheessämme tavallista viikonloppujen lounasruokaa, ja nyt halusin tehdä keitosta vähän ruokaisampaa lisäämällä siihen linssejä.
Porkkana-linssisosekeitto

4 keskikokoista porkkanaa
pari kourallista punaisia linssejä
1 iso sipuli
1 valkosipulinkynsi (tai maun mukaan, voi jättää pois tai laittaa enemmän)
1 liemikuutio tai vastaava (käytin kanafondia)
vettä

(eilisestä jäänyttä perunamuussia)


Kuori ja paloittele porkkanat ja sipuli, laita ne sekä valkosipulinkynsi ja linssit (punaisia linssejä ei tarvitse liottaa) kiehumaan kuumaan veteen siten että ne juuri ja juuri peittyvät. Laita sekaan liemikuutio tai fondi. Keitä kypsäksi ja soseuta vihannekset keitinliemessään. Keitto olisi ollut herkullista näinkin, mutta halusin hyödyntää siihen myös eilisestä ateriasta yli jääneen perunamuussin, jolloin maku tietysti hieman pehmeni (olisi varmasti ollut lasten makuun myös ilman perunamuussia).

3 kommenttia:

  1. Meilläkin on pienimmäinen sairastanut flunssaa ja korvatulehdusta koko viikon (!) - toivottavasti teillä selvitään vähemmällä.

    Minä en ole koskaan tajunnut soseuttaa linssejä - isommat lapset vierastavat niitä mutta soseutettuna niitä ei huomaisi :-)

    VastaaPoista
  2. Voi ei, onpa teillä ollut aikamoinen viikko! :-( Meillä onneksi vaikuttaa ihan tavalliselta kevättalven flunssapöpöltä. Kuumeilu alkoi ke-iltana, eilinen päivä meni ihan tavallisissa touhuissa, illalla kuume nousi uudestaan, nyt taas päivällä täysi vauhti päällä...

    Meillä taas isommat syövät linssejä (ja kaikenlaisia papuja myös) ihan hyvällä ruokahalulla mutta nuorimmainen vähän vierastaa niitä. Soseuttamalla ne saa tosiaankin kadotettua täydellisesti, vain ihana maku jää. Suosittelen ehdottomasti!

    VastaaPoista
  3. Linssit ovat herkkua ja pitävät nälkääkin hyvin loitolla. Lapsille uppoavat tosiaan paremmin soseutettuna :) Paranemista pikkuneidille!

    VastaaPoista