20.1.2009

Hemmotteluhetkiä

Kissaemolla on taipumusta laiskuuteen, löhöilyyn ja yleiseen mukavuudenhaluun. Koska tähän yhdistelmään sisältyvät myös herkästi palelevat varpaat ja kauneudenkaipuu, pyrkii Kissaemo haalimaan ympärilleen kaikenlaisia sielua ja ruumista lämmittäviä asioita.

Kissaemon kehruumoottoria lataa parhaiten rauhallinen koti-ilta, johon kuuluu pehmeä-äänisen baritonin tarjoilema herkkuateria, vaikkapa chilinen katkarapukastike, nautiskeltuna kynttilänvalossa latinalaisrytmejä kuunnellen. Ateria on täydellinen, jos puoliso on muistanut somistaa pöydän keltaisilla tai oransseilla ruusuilla. Jälkiruuaksi Kissaemo nautiskelee mieluusti jotain suklaista ja kupillisen teetä hunajan kera ja käpertyy sen jälkeen sohvannurkkaan lankakerien keskelle villasukat jalassa.

Kunhan alan päästä kunnolla sinuiksi Karamellin kanssa, saattaa tähän blogiin ilmestyä jotain herkuttelu-, käsityö- ja askarteluaiheista kuvitustakin.


Meksikolainen katkarapukastike
(ohje Suuresta kastikekirjasta)

2 sipulia
1 vihreä paprika
1 purkki (n. 200 g) herkkusieniä*
1-2 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoja
1 dl chilikastiketta
1 tl suolaa
valkopippuria
cayennepippuria
1/2 dl appelsiinimehua
1 dl vettä
2 dl kuohukermaa
400 g kuorittuja katkarapuja

* emme ikinä käytä purkkiherkkusieniä, vaikka ne alkuperäiseen ohjeeseen kuuluvatkin


Pilko sipuli ja suikaloi paprika. Valuta herkkusienet. Käristä sipuli ja sienet voissa. Ripottele niille jauhot.

Lisää paprika, chilikastike, suola, mausteet, appelsiinimehu, vesi ja kerma. Sekoita. Keitä kastiketta 8-10 minuuttia.

Lisää kuoritut katkaravut. Tarjoa kastike keitetyn riisin (tai pastan) kanssa.

3 kommenttia:

  1. Tervetuloa blogimaailmaan, Kissaemo! :)

    VastaaPoista
  2. Tuota ohjetta kommentoin sen verran, että mitään hirvittävän tulista chilikastiketta ei kannata käyttää - tappaisi katkarapujen maun. Ei myöskään sweet chiliä, vähän eri maailmasta. Hyväksi vaihtoehdoksi on osoittautunut HP Chili Sauce.

    VastaaPoista
  3. Ei sitä reseptiä aina tarvitse seurata orjallisesti. Minäkin saatan tehdä omia sovelluksia silloin tällöin, jos siltä tuntuu.

    VastaaPoista