26.1.2009

Narnian naapurissa

Löysin tien C. S. Lewisin Narnian maailmaan 9-vuotiaana herttaisen äidinkielenopettajani opastuksella. Lumouduin ikitalvisesta metsästä, hassuista eläimistä ja hurjista seikkailuista. Aika ihanaa, että jälkikasvumme saa rymytä liukurimäessä tällaisissa Narnia-maisemissa:


















Meillä on iso piha, joka on saanut olla muutaman vuoden pääasiassa luonnontilaisena. Aika- ja energiavajauksen takia hyötypuuhat ovat toistaiseksi jääneet lähinnä ruohonleikkuun ja lehtien haravoinnin asteelle. Runsasta nokkossatoa olemme kyllä korjanneet keväisin ja kai niistä voikukistakin voisi kehitellä kukkaseppeleiden lisäksi vaikka salaattia... Iso piha antaa mahdollisuudet loputtomaan puutarhaunelmointiin: haaveissa ovat esimerkiksi Narnia-lyhty, Ruusuportti, krassipergola, laventelinsininen ja -tuoksuinen haaveilunurkkaus sekä soliseva kylpypaikka linnuille.

Siitä Narnia-lyhdystä haaveillessa täytyy tyytyä itse tehtyihin lumipallolyhtyihin:


1 kommentti: