6.4.2009

Mehevä makaronilaatikko ja muita arkiherkkuja

Havahduinpa siihen, ettei ole aikoihin tullut blogattua mitään kokkauksia. Arki-illat alkavat täyttyä perusohjelman lisäksi kaikenlaisesta kevätkuhinasta: liikuntatapahtumaa, muskarikonserttia, kevätnäytöstä, kuorolaisten ylimääräisiä harjoituksia... Pihamaatakin pitäisi saada kevätjärjestykseen. Viikonloppuna onneksi saimme homman alulle ja siirsimme sukset, jääpallomailat ja enimmän osan jouluisista ulkovaloista varastoon. Arki-iltojen aterioiden on siis syytä olla sellaisia, että ne valmistuvat joko nopeasti ja vaivattomasti (kuten kinkkupasta) tai lähes itsestään (makaronilaatikko), jotta aikaa jää muuhunkin puuhasteluun.


Jauheliha ja kinkku ovat varmasti monessa perheessä kestosuosikkeja ja siitä käteviä, että niiden kyljessä tulee kuin huomaamatta syödyksi erilaisia vihanneksiakin, jotka muuten ehkä jäisivät pyörimään pitkin lautasenreunoja.

Makaronilaatikko vaatii jonkinverran alkuvalmisteluja mutta ei kaipaa uunissa muhiessaan erityistä valvontaa. Meidän perheessämme tämä perinneherkku katoaa nälkäisiin suihin alta aikayksikön. Perusohje on peräisin Kotitalous 7 -kirjasta, josta mielestäni löytyvät parhaat ohjeet moneen perusruokaan ja -taikinaan (sämpylät, pullat, kääretorttu..). Muokkasin ohjetta siten että pelkän paistetun jauhenlihan sijasta pyöräytin paksuhkon jauhelihamuhennoksen, jolloin ruuasta tuli todella mehevää ja maukasta, ja lisäsin mukaan myös pätkän kesäkurpitsaa.


Makaronilaatikko
(n. 6 nälkäiselle)

6 dl makaronia
(suolaa, valkosipulijauhetta)

400 g jauhelihaa
1 iso sipuli
n. 10 cm:n pala kesäkurpitsaa
(suolaa, mustapippuria)
1/2 pussillista tomaattikeittoaineksia
2 1/2 dl ruokakermaa

munamaito:
n. 1 1/2 l maitoa
1-2 kananmunaa
suolaa
paprikajauhetta
basilikaa

päälle:
juustoraastetta

Keitä makaronit puolikypsiksi (lisäsin keitinveteen ripauksen suolaa, kypsiin makaroneihin lisäsin pari teelusikallista valkosipulijauhetta). Hienonna sipuli (ja kesäkurpitsa) hienoksi ja kuullota öljyssä. Ruskista jauheliha, ripottele päälle tomaattikeittoainekset ja sekoita hyvin vihannessilpun kanssa. Lisää kerma ja anna hautua hetki. Kaada puolet makaroneista voideltuun vuokaan. Lusikoi väliin jauhelihamuhennosta ja kaada päälle loput makaronit. Sekoita munamaidon ainekset ja kumoa vuokaan siten että makaronit juuri ja juuri peittyvät. Ripottele pinnalle reilusti juustoraastetta. Paista 200 C:ssa n. 40 minuuttia. Tarjoa ketsupin ja porkkanaraasteen kera.




Kinkkupasta
(n. 6:lle)

400 g ylikypsää saunapalvikinkkua
n. 10 cm:n pätkä kesäkurpitsaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
loraus oliiviöljyä
mustapippuria
tuoreita tai kuivattuja yrttejä maun mukaan
2,5 dl Kippari-juuston makuista ruokakermaa

koristeeksi:
helmisipulin varsia silputtuna

Samanaikaisesti kun pasta kypsyy, syntyy kinkkukastike:

Pilko kinkku, kesäkurpitsa ja sipuli pieniksi kuutioiksi. Halutessasi voit ensin ruskistaa kinkkukuutiot kevyesti, mutta itse oikaisin ja kippasin kaikki kuutiot samanaikaisesti kasariin kypsymään tilkassa oliiviöljyä. Hienonna valkosipuli hyvin ja lisää kasariin. Mausta mustapippurilla (ja yrteillä). Kaada sekaan tölkillinen maustettua ruokakermaa ja anna hautua. Tarjoa kuuman pastan ja raikkaan salaatin kanssa.

1 kommentti:

  1. Näyttävät hyvältä, mutta laatikko jäisi kyllä koskematta. Kiva, että löydät kotitalouden kirjasta reseptejä. Minä osaan keittää valko- ja jauhelihakastikkeen ilman ohjetta, mutta muuten ei kokkaamisesta tule ilman reseptikirjaa yhtään mitään.

    VastaaPoista