Tylsää, keskeneräistä ja ihan solmussa

Onpa ankea otsikko! Ankeita ovat olleet säätkin viime päivinä, kylmää tuulta ja rankkana ryöpsähtelevää sadetta. Ensimmäinen syysflunssa kurkkii nurkan takana. Aamulla oli kurkku kipeänä ja olo viluinen, lapsetkin niiskuttavat ja aivastelevat vuorotellen.

Villasukat ovat marssineet esiin varastosta ja saaneet myös uusia kavereita. Lapset "tilasivat" jo kesällä mustia ja sinivalkoisia sukkia - paitsi kuopus, joka edelleen rakastaa pinkkiä yli kaiken. Kolmet sukat ovat jo päättelemistä vaille valmiina. Itselleni haluaisin neuloa mustat pitsisukat ohuesta langasta (esim. Novita Tico Tico), kun tuntuu että Nalle-sukistakin tulee talvikenkiin liian paksut.


Kerroin edellisessä postauksessa, että olimme elokuun lopussa sukulaistytön häissä. Olin mielestäni hyvissä ajoin hankkinut ihanaa lankaa hartiahuivia varten, mutta työ on edelleen kesken... ohuenohuesta (100 g / 1400 m) merinovillasta neulominen osoittautui hitaammaksi kuin olin arvannutkaan, vaikka malli onkin ihan helppo ja selkeä kaltaiselleni aloittelevalle pitsinneulojalle. Tuleehan noita juhlia ja muita tilaisuuksia, joissa huivi pääsee käyttöön... vaikka teatterissa? Oopperassa? Pikkujouluissa?

Olen vuosien varrella mielestäni oppinut melko hyvin tulkitsemaan neule- ja virkkausohjeita kaavioineen, mutta Salomonin solmujen salaisuutta en ollut onnistunut ominpäin selvittämään. Ilokseni huomasin, että kotinurkille avatussa uudessa käsityöliikkeessä järjestetään monenlaisia kiinnostavia kursseja. Nyt on sitten Salomonin solmujen tekniikka hallussa, ensimmäinen huivi valmiina ja toinen valmistumassa hyvää vauhtia - ihanan koukuttavaa!

Kuopus omi tämän huivin heti itselleen ja nimesi sen Kulta-huiviksi :-)

Syksyn säveliä

Sade on rummuttanut peltikattoa koko päivän, linnut visertelevät muuttosuunnitelmiaan ja luonto alkaa muistella talviunilaulun säveliä. Sadonkorjuupuuhat ovat kiivaimmillaan, mutta iltaisin jo vetäydytään sisätiloihin tunnelmoimaan, hörppimään kuumaa teetä ja kutomaan villasukkia talven varalle.

Heinäkuun lopussa juhlin syntymäpäivääni ystävien seurassa - puoliso hemmotteli meitä herkuillaan ja aurinko lämmöllään. Oli kerrassaan ihana juhlapäivä ja -ilta!

Siskon kanssa urakoimme eräänä elokuisena maanantaina punaherukkamehua - päivän saldo kolme mehumaijallista! Puuhasta innostuneena menin ja ostin itsellenikin mehustimen tulevaa käyttöä varten, vaikka omat marjapensaamme ovatkin vielä melko pieniä... no tuli niistäkin sentään muutama litra marjoja pakastimeen talven varalle. Saimme tänäkin vuonna luvan hyödyntää naapureiden runsasta marjasatoa, ja niinpä tein mustaherukoista paitsi mehua myös nektaria tautisten talvipäivien taikajuomaksi.

Säiden hieman viilettyä innostuin sisustamaan myös kuistin uusiksi. Nyt sieltä löytyy mukava aamiaispaikka kahdelle hengelle :-) Viltti on Ikeasta ja kolmiopöytä taisi löytyä Kodin Ykkösestä. Noita sinisiä tuoleja on yhteensä 6 kpl ja ne ovat tähän asti palvelleet sarjaan kuuluvan ruokapöydän parina terassilla, mutta ovat olleet siihen tarkoitukseen hieman liian raskastekoisia ja saivatkin väistyä Ikean pikkujakkaroiden alta pois.

 

Kuopuksemme on ollut koko kesän ajan innokas puutarha-apulainen. Papusatoa tuli tänäkin vuonna runsaasti, ja kesäkurpitsapenkissä on edelleen muutama muhkea yksilö kasvamassa.

Rikkaruohojen kitkemisessä olen yhtä laiska kuin ennenkin. Sitä paitsi osa rikkaruohoista on aivan liian kauniita kitkettäväksi...

Elokuun viimeisenä viikonloppuna olimme lasten serkun häissä Pietarsaaressa. Hääpari ei halunnut mitään materiaa lahjaksi, mutta kortin kuitenkin askartelin. Ulkokerros käsintehtyä paperia, samasta paperista leikkasin piparimuotin avulla sydämet kirjekuoreen ja yhden sydämen myös kortin sisäosaan.

Sydänaukosta näkyy Risto Rasan runo:

Yötuuli heiluttaa

veneeni lyhtyä

Suuntaneulana rinnassani

pyörähtää sydämen sakara

Kesä oli upea, lämmin, aurinkoinen, rentouttava... mutta tervetuloa kaunis, värikäs, energinen syksy!

Taistelua talvea vastaan

Tälle viikolle on lupailtu lumisadetta Etelä-Suomeenkin, joten on korkea aika aloittaa valmistautuminen kylmään vuodenaikaan. Eilen vietin syyslomapäivää lasten kanssa, ja käytin päivän hyödyllisesti korjausompelemalla edellisen talvikauden vaatteita. Pipot olivat jostain syystä venähtäneet alareunastaan pesussa, joten pujottelin niihin ihan ohuet mustat kuminauhat tuomaan napakkuutta. (Yksi pipoista vilahtaa täällä, kuvia viime vuodelta täällä ja täällä.)

Musta merinovillainen neuletakkini koki viime talvena tylyn kohtalon ja kutistui liian lämpimässä vesipesussa. Minun päälleni se ei enää mahtunut, mutta tyttösistä vanhemmalle se on juuri sopivan kokoinen, vain hihat ovat hivenen liian pitkät. Neuletakki kaipasi kuitenkin pientä piristystä, joten kirjoin siihen muutamia kukkasia koristeeksi. Väritoivomus oli yksinkertaisesti "mitä tahansa muuta paitsi pinkkiä". Vaaleanpunainen kausi alkaa selvästikin olla esikoiselta kohta ohi :-)

Mitä kylmemmäksi sää tulee, sitä tuhdimpaa ja lämmittävämpää ruokaa tekee mieli. Uunimakkaraa ei tulisi mieleenkään kokkailla kesällä, syksyllä ja talvella se kyllä maistuu oikein hyvin.

Uunimakkara
(6:lle nälkäiselle syöjälle)

2 pakkausta HK:n sinistä
pari valkosipulinkynttä
suolakurkkua
juustoa (esim. punaleima-Emmental)

Poista makkaroista kuori, puolita lenkinpuolikkaat ja tee niihin 4-5 viiltoa. Laita viiltoihin juustonpaloja, suolakurkkua ja ohuita valkosipuliviipaleita. Lorauta uunivuokaan öljyä ja aseta makkarat täytteineen vuokaan (halutessasi voit kypsentää makkarat esim. kasvispedillä). Paista 200-asteisessa uunissa kunnes juusto on sulanut ja makkarat ovat saaneet väriä. Tarjoile perunamuussin kanssa.

Punajuuret purkkiin

Punajuuri kuuluu ehdottomiin suosikkijuureksiini. Se maistuu herkulliselta yhdistettynä sinihomejuustoon, fetaan tai vuohenjuustoon, värjää sosekeiton upeasti ja sopii mainiosti tuomaan mehevyyttä kiusauksiin. Välillä minulle tulee melkein himo perinteisiin etikkapunajuuriin, mutta nyt vasta sain aikaiseksi kokeilla niiden tekemistä ihan itse. Pikkuinen kasvimaamme oli tehnyt punajuurisatoa lähes neljänkymmenen vaihtelevankokoisen yksilön verran, joten säästin muutaman suurimman sosekeittoa varten ja loput pääsivät etikkaliemeen maustumaan. Ohjeen katsoin suoraan punajuurisäilötepussista, joten en kirjoita sitä tähän (säilötteen lisäksi tarvitaan vettä, väkiviinaetikkaa ja sokeria).

Kahden viikon kuluttua päästään maistamaan... Näistä ei kyllä varmaan riitä joulupöydän rosollin ainaksiksi :-)

Hilloja hyllylle

Syksyisin minut valtaa aina hirmuinen säilömisvimma. Nautin hellalla porisevien hillokattiloiden hämmentämisestä ja marjamehun pirskahtelusta survimen alla. Lasiset hillopurkit ovat kauniita jääkaapin hyllyllä, ja purkeista on mukavaa kaapaista aamuisin vitamiiniherkkuja puuron, jogurtin tai paahtoleivän päälle.

Puolukkahilloa



Pihlajanmarjahyytelöä

Kahdenlaista omenahilloa: tavallista sekä inkiväärillä ja kanelilla maustettua

Puolukkamehua

Hillojen, hyytelöiden ja marmeladien ohjeet olen katsonut hillosokeri- ja Melatin-pakkauksista, mutta en ole noudattanut niitä mitenkään orjallisesti. Mielestäni sokeripakkauksissa lievimmin sanottuna liioitellaan sokerin määrää, itse käytin esimerkiksi omenahilloon vain neljäsosan ohjeessa olleesta sokerimäärästä.

Ahkera Apulaiseni kirjoitti tarralaput pakastimeen meneviin puolukkasurvosrasioihin.

Sunnuntain iltapala: omena-puolukkapiirakkaa vaniljajäätelön ja
kinuskikastikkeen kera, nam-nam!

Valoa, iloa ja lämpöä

Muutamat kunnon yöunet ovat saaneet mieleni taas vähän valoisammaksi, ja sen kunniaksi päätinkin listata pieniä ilon aiheita kuluneelta viikolta.

1. Pyhäinpäivän aurinkoinen sää innosti koko perheen haravointi- ja muihin ulkopuuhiin

Haravointi on mukavaa ja tehokasta hyötyliikuntaa ja työn tulos on välittömästi näkyvissä. Lehtikasoista on myös uskomattoman paljon hupia lapsille!

Poikien pipot Novita Temposta, neulottu nro:n 5 pyöröpuikolla 84 s:lla (2 o, 1 n).

Laitoimme lintulaudat pihalle ja saimme heti pikku ystäviä vieraiksi. Orava herkutteli maahan pudonneilla pähkinöillä ja harakka teki kaikkensa saadakseen kokonaisen talipallon pois telineestä.

2. Söimme viikonloppuna joka aterialla lämmittävää, lihaisaa ruokaa:


- chilistä jauhelihakastiketta ja spagettia
- hirvipaistia (tämän syksyn vasaa)
- kalkkunarullaa
- poronkäristystä ja perunamuusia

(valitettavasti mitään näistä ei tullut kuvattua eikä reseptejä kirjoitettua ylös)

Aikuiset nauttivat myös lämmittäviä juomia. (Glögikaudenkin avasimme jo eilen illalla!)

3. Kynttilöitä on poltettu lähes päivittäin, ja ulkotuliakin on tullut sytyteltyä. Olen tällä hetkellä aivan ihastunut ruskeansävyisiin ja oransseihin kynttilöihin.

4. Olen ehtinyt harrastaa liikuntaa keskimääräistä enemmän:

- jumppaa
- kuntosalia
- sauvakävelyä
- tavallista reipasta kävelyä lounastunnilla (tähän sekä sauvakävelyyn yhdistyi myös sosiaalinen ulottuvuus eli rupattelua työkavereiden/naapureiden kanssa)
- ja sitä hyötyliikuntaa haravoinnin merkeissä



5. Kansalaisopiston keramiikkakurssilla oli ihanaa työntää sormet saveen - ja siellä tuli tehtyä kaikenlaista jouluistakin...

(Selvennyksenä todettakoon, että kaikki kuvassa näkyvät työt eivät ole omia aikaansaannoksiani; osa kyllä.)

6. On ollut aikaa soittaa pianoakin. Bachia, Mozartia, Beethovenia. Ensimmäistä kertaa jaksoin myös kahlata läpi Debussyn Children's Cornerin kaksi ensimmäistä osaa (Doctor Gradus ad Parnassum ja Jimbo's Lullaby). Harjoiteltavaa riittää...

7. Kolmen päivän migreeni kestikin tällä kertaa vain 2,5 päivää!

Taistelua pimeyden voimia vastaan

Tämä koko viikko on ollut kyllä varsinaista pimeydessä, harmaudessa ja väsymyksessä tarpomista. Olen nukahtanut sohvalle joka ilta viimeistään klo 22 ja siirtynyt siitä pari tuntia myöhemmin sänkyyn jatkamaan unia. Aamuhämärissä haahuilen robottina aamutoimesta toiseen. Työpaikalla etenevät vain mekaanista suoritusta edellyttävät asiat, ja ajatukset harhautuvat suklaalevyn, punaviinipullon, kynttilöiden, villalankojen, talviunien ja muiden lämpöä ja lohtua tuovien asioiden pariin.

Viikon parhaita piristyksiä (suklaan, kynttilöiden jne. ohella...) ovat olleet tiistain herkullinen sushi-lounas ja kahvittelutuokio ystävän kanssa sekä eilen postissa tullut valonpilkahdus.



En ole koskaan oikein jaksanut innostua Halloweenista. Se on värimaailmaltaan ja asukoodiltaan minun makuuni ihan liian mauton, muovinen ja räikeä - tarkoituksella tietenkin. Koulut ja päiväkodit rummuttavat haamusanomaa täysillä: on Halloween-discoa, iltapäiväkerhon karkkinyyttäreitä, päiväkotiinkin saivat eskarilaiset pukeutua hurjaan asuun ja ottaa taskulampun mukaan. Voimaton huokaus ja ei kun hirviöenergiaa luomaan!




Discoilijaneidin Punaisen Paholaisen asu on kaupasta valmiina ostettu, hirviömeikit äidin käsialaa. Mustan Irvihammashirviön viitta on kierrätetty, Punanaamainen Kiukkuparoni sai hartioilleen pätkän jouluverhokangasta. Molempien naamarit askartelimme yhteistyössä eilen illalla, ja asukokonaisuuden täydentävät Tiimarista ostetut lihakirveet, joita heiluteltiin niin vimmalla että Iloinen Pieni Kurpitsa piti siirtää kuvasta vähän sivummalle turvaan.

Nyt viikonlopun kynnyksellä sää näyttäisi kirkastuvan ja mieliala sen mukana. Eilen illalla saimme discointoilijan kanssa ihailla upean kirkasta tähtitaivasta ja viikonloppuna voisi vaikka viritellä ulkotulia. Ei sentään ihan vielä jouluvaloja, vaikka kuulemma hätäisimmät ovat jo niitäkin ehtineet ottaa esille.

Maahisten metsä

Viime viikonloppuna toteutimme Ketun keittiön väen kanssa kesällä ideahautomoon asti päässen ajatuksen retkestä syksyiseen metsään. Varasimme mukaan helppoa, nopeaa ja lapsille maistuvaa evästä, pari termospullollista kahvia, muutamia aikuisten herkkuja ja ämpärit siltä varalta, että metsässä törmäisi suppilovahveroihin. Sienionni ei meitä kuitenkaan tällä kertaa suosinut vaan valitettavasti jouduimme palaamaan ämpärit tyhjinä grillipaikalle.

Mikään ei kyllä herätä ruokahalua yhtä hyvin kuin reipas kävely räntäsateen viilentämässä metsässä! Lapset nauttivat epätasaisessa, ryteikköisessä maastossa rymyämisestä ja luonnon tutkimisesta. Siellä täällä pilkotti maahisten koloja tai metsämörrien asumuksia, ja kaatuneiden puiden yli oli jännittävää kiipeillä ja hyppiä. Grillimakkarat, lämpimät lihapullat (tai no, haaleat; olin kotona lämmittänyt lihapullat ja pakannut folioon), rieskarullat ja muut eväsherkut katosivat nälkäisiin suihin alta aikayksikön.

Jälkiruuaksi nautiskelimme puolukka-valkosuklaamuffinsseja, joiden ohje muotoutui googletuksen ja kahden eri ohjeen yhdistelmänä. Jauhopeukalo voi halutessaan paljastaa ohjeen yksityiskohdat - herkullisia olivat ja antoivat välittömästi ajatuksenruokaa myös muunlaisiin puolukkamuffinssikokeiluihin. Tumman suklaan ystävänä haluaisin tietysti kokeilla tumman suklaan ja puolukan yhdistämistä... tai puolukka-inkivääri-yhdistelmää... tai puolukka-saksanpähkinää...

Kuppi kuumaa

Löysin Arjen estetiikkaa -blogista mukavan mukihaasteen:

1. Miksi pidät juuri tästä mukista?
2. Mistä olet sen saanut / hankkinut?
3. Mitä siitä juot silloin, kun hetki lempimukin kanssa on parhaimmillaan ja onko mukihetkeen olemassa jokin erityisen hyvä paikka?

***** ***** ***** ***** *****

1. Tämän mukiparin värimaailma miellyttää kovasti silmääni (vaikken päälleni pukisi sen paremmin vaaleansinistä kuin liilanpinkkiäkään väriä). Mukeissa on kaunis kiilto ja niiden muotoilu on silmää miellyttävä sekä funktionaalinen: kuuma teevesi jäähtyy mukeissa tasaisesti. Muki on myös käytännöllisen iso, eli siihen mahtuu kunnon annos teetä ja sen kuumissa kyljissä on hyvä lämmitellä viluisia sormia.

2. Mukit ovat syntymäpäivälahja vuosien (tai pikemminkin kai jo vuosikymmenien...) takaisen ex-poikaystävän äidiltä. Hän oli ostanut ne muistaakseni Suomenlinnasta jostain pikku putiikista.

3. Näistä juodaan vain ja ainoastaan teetä. Mieluusti Lapsang Souchongia, Earl Greytä tai vihreää teetä (ja ehdottomasti hunajan kera) sateisena syysiltana kynttilänvalossa oman kullan kainalossa.

Kuvaustilannetta varten varustin mukin annoksella Uskollinen ystävä -teetä, tällä kertaa ihan pussiteeversiona, vaikka yleensä suosin kyllä irtoteetä.

Tähtiä kuin Otavassa

Eskarilaiset olivat monta viikkoa harjoitelleet kohtauksia Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä, ja vihdoin tänään me vanhemmat pääsimme aloittamaan aamun teatterinautinnolla. Jokaisella eskarilaisella oli tärkeä rooli joko näytelmän henkilönä, kuorolaisena tai lavastajana. Laulu kaikui komeasti, lavasteet vaihtuivat sukkelasti ja esitys onnistui kaikin puolin hienosti. Yleisöllä oli vuoroin nauru herkässä, vuoroin liikutuksen kyynel silmäkulmassa lasten suorituksia ihastellessa.

***** ***** ***** ***** *****

"Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoon erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ympäristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja..." (Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä, ensimmäinen luku).

Sannin isä oli ikuistanut maiseman upeaksi lavasteeksi.

"Aapo: Mutta voimallinen tahto vie miehen läpi harmaan kiven. Käykäämme juoneen, tuottakaamme itsellemme aapiskirjat Hämeenlinnasta ja lähtekäämme lukkarille kouluun, niinkuin on rovastimme käsky." (Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä, ensimmäinen luku)

***** ***** ***** ***** *****

"...Sammuvat tähdet ja aurinko nousee
Idästä kiirien,
Metsäsilt vuorilta kaikuvi kauvas
Kuherrus terrien,
Ja oksilla pisarat kastehen
Nyt kirkkaina helminä kiiltää..."

(katkelma Aleksis Kiven runosta Kanervakankaalla)

Syyskiireitä

Arki jyrää taas täydellä voimallaan, illat pimenevät ja aamuherätykset alkavat tuntua päivä päivältä vaikeammilta. Töissä on kiire, töiden jälkeen on kiire milloin ruokakauppaan, milloin lasten harrastuksiin, ja jotain omaakin pitäisi yrittää harrastaa aina välillä. Sosiaaliset kontaktit typistyvät tekstiviestittelyyn ja naapureille vilkutteluun jumppasalilla. Lasten nenät tuhisevat ja kurkut rohisevat. Kylmä sää ajaa meidät poloiset sisälle hakemaan lohtua takkatulen, puuhellan, villasukkien ja ilmalämpöpumpun lämmöstä.

Kaiken kiireen keskellä sain kyhättyä sukulaisille syyskirjeen, jonka koristelin viimevuotisilla syyslehdillä. Kirjeen mukaan pakkasin nipun valokuvia muistoksi kesän auringosta ja alkusyksyn energisyydestä.