19.6.2011

Kesäinen katkarapurisotto

Kenellekään ei liene yllätys, että katkaravut ovat suurta herkkuani :-) Ne sopivat lähes kaikkeen - pastakastikkeeseen, tortillojen täytteeksi, salaattiin, herkkuvoileivän päälle, wokkiin, risottoon. Lapsillekin ne maistuvat oikein hyvin - onko se nyt ihme kun ovat makuun tottuneet jo äidinmaidossa?





Katkarapurisotto
(n. 4:lle)

1 pieni sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
n. 2 1/2 dl risottoriisiä
1 pss pakastekatkarapuja (esim. chili-korianteri)
1 pss pakasteherneitä (tuoreet herneet sopisivat varmasti vielä paremmin)
muita kasviksia maun mukaan (käytin muutaman paistetun munakoisoviipaleen ja n. 1/2 punaista paprikaa)
kuivattua tilliä
sitruunapippuria
kalafondia
vettä
oliiviöljyä

koristeeksi:
ruohosipulia tai pilkottuja sipulinvarsia


Kuumenna oliiviöljy kasarissa, pilko sipuli ja kuullota öljyssä. Vähennä lämpöä, lisää pilkottu valkosipuli ja riisi, kuullota. Varo ettei valkosipuli pääse palamaan. Sekoita kalafondi veteen ja lisää nestettä vähitellen niin että neste ehtii aina välillä imeytyä riisiin. (En mitannut nesteen määrää, arvelisin että sitä oli yhteensä n. 6 dl.) Sekoittele välillä ja lisää mausteet. Pilko kasvikset ja sekoita ne riisin joukkoon. Kun risotto on kypsää, sulata pakastekatkaravut nopeasti juoksevan veden alla ja lisää risoton sekaan lämenemään. Koristele ruohosipulilla.

5 kommenttia:

  1. Tyhmä kysymys, mut pakko esittää. Nuita katkarapujako ei tarvii keitellä sen kummemmin kuin tosiaan vain sulattaa ja sinne vaan sekaan? En ite oo mitään katkaravuista valmistanu, syönyt kyllä valmista ruokaa ja tykkään.

    VastaaPoista
  2. Juu ei tarvitse, päinvastoin ne saattavat sitkistyä jos niitä liian pitkään kypsyttelee. Pakastetut katkaravut ovat valmiiksi kypsennettyjä ja suolattuja, eli esim. salaattiinkin ne voi laittaa ihan suoraan sulatuksen jälkeen.

    VastaaPoista
  3. Tänään aijon tehdä tuota risottoo, mut vielä piti tarkennusta tulla hakemaan. Kun en tosiaan ole aikasemmin itse käsitelly katkarapuja, niin KUUMAN juoksevan veden allako ne sulatetaan??
    Kiitän vastauksesta ja vaivan näöstä etu käteen. KIITOS:)

    VastaaPoista
  4. Hei, minä olen niitä huljutellut ihan kylmällä vedellä, melkein riittää että ne saa irtoamaan toisistaan ja enimmät jäähileet pinnasta pois, ettei jää sulaessaan suotta vetistytä ruokaa. Kuumaan ruokaan joutuessaan loput sulavat kyllä tosi nopeasti, melkein kun muutaman kerran sekoittelee niin ruoka on jo valmista syötäväksi :-)

    Toivottavasti tulee hyvää risottoa!

    VastaaPoista
  5. Kyllä oli hyvä ohje ja tuli hyvää. Tallensin resetin tulevaa käyttöä varten. Kiitos kärsivällisyydestä kanssani:D
    Hyvää kesäpäivän jatkoa, täällä helle +26°

    VastaaPoista