Syksyn säveliä

Sade on rummuttanut peltikattoa koko päivän, linnut visertelevät muuttosuunnitelmiaan ja luonto alkaa muistella talviunilaulun säveliä. Sadonkorjuupuuhat ovat kiivaimmillaan, mutta iltaisin jo vetäydytään sisätiloihin tunnelmoimaan, hörppimään kuumaa teetä ja kutomaan villasukkia talven varalle.

Heinäkuun lopussa juhlin syntymäpäivääni ystävien seurassa - puoliso hemmotteli meitä herkuillaan ja aurinko lämmöllään. Oli kerrassaan ihana juhlapäivä ja -ilta!

Siskon kanssa urakoimme eräänä elokuisena maanantaina punaherukkamehua - päivän saldo kolme mehumaijallista! Puuhasta innostuneena menin ja ostin itsellenikin mehustimen tulevaa käyttöä varten, vaikka omat marjapensaamme ovatkin vielä melko pieniä... no tuli niistäkin sentään muutama litra marjoja pakastimeen talven varalle. Saimme tänäkin vuonna luvan hyödyntää naapureiden runsasta marjasatoa, ja niinpä tein mustaherukoista paitsi mehua myös nektaria tautisten talvipäivien taikajuomaksi.

Säiden hieman viilettyä innostuin sisustamaan myös kuistin uusiksi. Nyt sieltä löytyy mukava aamiaispaikka kahdelle hengelle :-) Viltti on Ikeasta ja kolmiopöytä taisi löytyä Kodin Ykkösestä. Noita sinisiä tuoleja on yhteensä 6 kpl ja ne ovat tähän asti palvelleet sarjaan kuuluvan ruokapöydän parina terassilla, mutta ovat olleet siihen tarkoitukseen hieman liian raskastekoisia ja saivatkin väistyä Ikean pikkujakkaroiden alta pois.

 

Kuopuksemme on ollut koko kesän ajan innokas puutarha-apulainen. Papusatoa tuli tänäkin vuonna runsaasti, ja kesäkurpitsapenkissä on edelleen muutama muhkea yksilö kasvamassa.

Rikkaruohojen kitkemisessä olen yhtä laiska kuin ennenkin. Sitä paitsi osa rikkaruohoista on aivan liian kauniita kitkettäväksi...

Elokuun viimeisenä viikonloppuna olimme lasten serkun häissä Pietarsaaressa. Hääpari ei halunnut mitään materiaa lahjaksi, mutta kortin kuitenkin askartelin. Ulkokerros käsintehtyä paperia, samasta paperista leikkasin piparimuotin avulla sydämet kirjekuoreen ja yhden sydämen myös kortin sisäosaan.

Sydänaukosta näkyy Risto Rasan runo:

Yötuuli heiluttaa

veneeni lyhtyä

Suuntaneulana rinnassani

pyörähtää sydämen sakara

Kesä oli upea, lämmin, aurinkoinen, rentouttava... mutta tervetuloa kaunis, värikäs, energinen syksy!

Korttipeliä

Joulukorttin askartelu on yksi suosikkipuuhistani ennen joulua. Iloitsen kovasti siitä, että lapsetkin ovat mieltyneet askartelupuuhiin, ja nyt heistä alkaa olla jo ihan oikeasti apuakin! Olin varannut tarpeita 60 korttia varten mutta jo askartelujen alkuvaiheessa totesin, että eihän se riitä alkuunkaan... Lapsilla alkaa olla jo kavereita ynnä muita kontakteja sen verran että korttilistan pituus on hyvinkin kaksinkertaistunut!

Pieniä paketteja

Ensi viikolla päiväkotilapsukaisemme siirtyvät uusiin ryhmiin, joten ideoimme yhdessä vanhojen ryhmien mukaville hoitajille pienet kiitospaketit muistoksi kuluneesta vuodesta. Korttien askartelu sujui näppärästi leikkaa-liimaa-asettele tarroja -periaatteella. Pikkuneiti tarvitsi auttavaa kättä leikkaamisessa ja liimaamisessa mutta kukkien ja korttien värien valinnassa ei halunnut vastaanottaa minkäänlaista apua. Nuoret herrat tietysti ilahduttivat hoitajiaan liikenneaiheisilla tarroilla...

Paketin lahjontaosuus koostui virkatuista kukkasista (joihin lapset valitsivat itse langat) ja pienistä suklaalevyistä. Omat hoitajat saivat vielä bonuksena kauppakassit. Ompeluun ei tällä kertaa riittänyt intoa ja aikaa, joten ostin ruokakaupasta kasan valmiita luonnonvalkoisia kangaskasseja ja annoin lapsille kangastussit ja vapaat kädet koristeluun.

Yrttihyllyllä vihertää ihanasti. Kesäkurpitsoilla olisi jo kova kiire kasvimaalle mutta eihän niitä raukkoja uskalla vielä Suomen kesän armoille hylätä. Lämpötila +5 astetta ja lähes jäätävää tihkua, mikä kesä se semmoinen on?!?

Taisin joskus tulla luvanneeksi myös kirjallisuusaiheista jutustelua. Se on jäänyt vähäiseksi pääosin siitä syystä että lukeminenkin on ollut kevään aikana sangen vähäistä. Yöpöydälläni on pyörinyt etupäässä käsityö-, askartelu- ja puutarha-aiheisia selailukirjoja ja rentouttavia dekkareita. Nyt löytyi kuitenkin pureskeltavaksi kerrassaan makoisa herkkupala: Italo Calvinon "Marcovaldo eli Vuodenajat kaupungissa". Aloitin sitä eilen ja hihittelin itsekseni kahta ekaa novellia ahmiessani. Kirjan etuliepeessä kuvaillaan, että Marcovaldon seikkailut alkavat aina toiveikkaasti keskeltä tavallisinta arkea liukuakseen surrealistisen koomisiin lopputuloksiin. Kiteytettynä: kafkamaisen unenomainen vertauskuvallisuus yhtyy niissä hilpeään italialaiseen elämäntaitoon. Ihastuin Calvinon tuotantoon jo parikymppisenä vietettyäni aikaa romaanien "Halkaistu varakreivi" ja "Paroni puussa" parissa, ja pitäisikin taas kerran kaivaa nuo kaksi mestariteosta uudelleen luettaviksi!