11.3.2012

Naistenpäivä

... se oli ja meni. Mutta oikeasti - meillä Suomessahan on naistenpäivä joka päivä, ainakin jos vertaa moniin muihin maihin. Meillä ei ehditty naistenpäivää juhlia silloin kun sen oikea ajankohta olisi ollut, joten perheen naisten valitsema juhlamenu toteutettiin vasta nyt viikonloppuna.


Tulppaanikimppu: Kukkahuone Linnea, Klaukkala









Alkuruuaksi oli suppilovahverokeittoa, pääruuaksi pitkän kaavan mukaan valmistettua (n. 5 tuntia haudutettua) spaghetti bolognesea ja jälkiruuaksi suklaanougatjäätelöä. Minä kokkasin alkuruuan ja puoliso huolehti pääruuasta ja jälkiruuan lisukkeena olleesta suklaakastikkeesta.


Suppilovahverokeitto

1 punasipuli
1-2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
2 kourallista kuivattuja suppilovahveroita
mustapippuria
Persilladea (tai suolaa)
kuivattua salviaa (tai muita yrttejä maun mukaan)
n. 6 dl vettä
n. 2 dl ruokakermaa
n. 1 rkl maustettua crème fraichea (pippurisekoitus)
tuoretta timjamia

Silppua sipuli ja valkosipuli hienoksi, kuullota öljyssä ja lisää murennetut sienet. Anna öljyn imeytyä sieniin, mausta ja lisää vettä muutama desi kerrallaan (anna välillä kiehahtaa). Keittele n. 10 minuuttia ja lisää kerma ja crème fraiche.







Maistuvan päivällisen jälkeen menimme saunaan. Olin jo aiemmin iltapäivällä laittanut perheen naisille jalkakylpyainekset valmiiksi: laventelintuoksuista kylpysuolaa, kuivattua laventelia, minttua, salviaa, teetä ja ruusunlehtiä. Päälle n. 1/2 l kiehuvaa vettä, annetaan hautua hetki ja päälle lämmintä vettä (vati suurinpiirtein puolilleen). Ah ihanaa! Jalkakylpyjen jälkeen oli ohjelmassa vielä kynsien lakkaaminen.






Ai niin, hemmottelin itseäni lauantaina myös ostamalla uudet ihanat juhlakengät... kauniita kenkiähän ei naisilla voi olla liikaa, eihän? :-)

2 kommenttia:

  1. Oi. teillä on ollut ihana naistenpäivä. Menukin kuulostaa tosi herkulliselta, täytyy napata tuo keitto-ohje talteen.
    Kenkiä ei voi olla liikaa!
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Minä en ole koskaan ollut kovin innostunut naistenpäivästä ja juhlistamisesta ei kyllä ollut tietoakaan - tänäkään vuonna. Mutta teillä oli selvästikin oikein kivat juhlat!

    VastaaPoista