Ihmeellinen tuo valon vaikutus ihmisen mieleen ja fysiikkaan! Talvi ei tänä vuonna tuntunut mitenkään uuvuttavan pitkältä, mutta alkutalven/vuodenlopun pimeys ja harmaus taisi vetää talvikauden energiatasot valmiiksi aika matalalle. Uni maistui ja suklaa/karkit/herkkujuustot myös. Kevättalven ihanat aurinkoiset hiihtelypäivät pitkin joenrannan peltoja virittivät sopivasti kevään ja kesän odotukseen, ja kevätväsymyksestä huolimatta jaksoin viikosta toiseen tsempata itseni säännöllisesti aerobicciin, vesijumppaan ja sauvakävelylenkille (mikä se olotila olisikaan ollut ilman näitä arkirutiineja!).
Usein minulle käy keväällä ohjattujen liikuntaryhmien päätyttyä niin, että säännöllistä kuntoilua ei tule ihmeemmin harrastettua koko kesänä. Kansalaisopiston kausi päättyy tosi aikaisin, jo pääsiäisen tienoilla - siinä vaiheessa kun peruskunto on vasta saatu suurinpiirtein kohdalleen. Tänä vuonna päätimme puolison kanssa molemmat ryhdistäytyä ja tarttua paikallisen kuntokeskuksen kesätarjouksiin. Mies liittyi saman tien jäseneksi, minä puolestani päätin testata kesäpakettia (4 kk:n kuntoilut 200 €:lla, ja tästä hinnasta vielä puolet pois SporttiPassilla). Nyt on oma harjoitusohjelma tehtynä ja ohjelmaa testattukin jo pari kertaa, tuloksena ihanat lihassäryt! :-)
Kuntosalilla on käytössä näpprä älyavainjärjestelmä: jokaisen kuntoilijan omalle avaimelle (joka siis avaa myös kuntosalin ovet) on tallennettu harjoitusohjelman tiedot: mitä laitteita, missä järjestyksessä, millaiset painot jne. Kaikki harjoitukset tallentuvat avaimelle, ja sen avulla pääsee seuraamaan oman harjoittelun kehitystä. Aika fiksua ja motivoivaa! Koska jostain ihmeen syystä meillä kotona tavarat eivät useinkaan pysy omilla paikoillaan (sikäli kun niillä sellaisia - pysyviä ainakaan - edes on), niin on tietysti olemassa sekaannusvaara kuntosaliavainten suhteen. Niinpä näpertelin molemmille omat helmiavaimenperät - ihan vaan yksinkertaisesti pari, kolme helmeä metallilangalla kiinni avaimeen. Nyt eivät mene avaimet ja saliohjelmat sekaisin! :-D
Toihan on tosi kätevää!
VastaaPoistaToihan on tosi kätevää!
VastaaPoista