25.9.2009

Vauvojen juttuja

Eipä tuo sikainfluenssa taidakaan yltyä niin hurjaksi kuin kesällä peloteltiin. Vai liekö muuttanut muotoaan..? Työyhteisössämme ainakin riehuu niin hurja vauvabuumi että voitaisiin kai jo puhua epidemiasta. Kaksi työkaveriani sai vauvan elokuussa ja vastikään kuulin että ex-kollegalla on laskettu aika vuodenvaihteessa. Pikkuisille vauvaneuleille on siis tilausta tiedossa jatkossakin. Tässä kuitenkin esittelyssä jo aikoja sitten valmistunut perinteinen vauvanmyssy sekä muutama päivä sitten virkkuukoukulta pois pudonnut tyttövauvan mekko.


Vauvanmyssy Novita Wool -langasta (tummansinisestä), reunaan virkattu kiinteitä silmukoita vaaleanvihreällä Nalle-langalla. Puikot nro 3, aina oikein -neuletta 32 silmukalla. Ohjeen mukaan pitäisi tulla 60-senttiselle vauvalle sopiva myssy, mutta mielestäni tästä tuli kyllä aika reilusti isompi. Veikkaisin että pikemminkin 1-vuotiaan kokoa!!


Tyttövauvan mekko, malli omasta päästä. Helmassa 10 pientä isoäidin neliötä, jotka on ommeltu kiinni toisiinsa. Sen jälkeen virkattu helmasta ylöspäin vuorotellen kiinteitä silmukoita ja pylväitä. Mekon yläreunassa on 8 isoäidin neliötä, olkaimina 2, ja kaula-aukkoon ja kädenteiden ympärille on virkattu kiinteitä silmukoita. Lankoina Nalle Marjaretki (puolukka) sekä yksivärinen Nalle (syklaami ja tummanruskea). Koko n. 3-6 kk.

4 kommenttia:

  1. Oletpas ollut taas ahkera!
    Tarvisin itselleni villatakin, mutta sopivaa malia ei ole vilä tullut vastaan.
    Ja puolukat keitin hilloksi ;-)

    VastaaPoista
  2. Minullakin on ollut jo toista (vaiko peräti kolmatta) vuotta suunnitteilla villatakki tai -paita itselleni. Haluaisin sellaisen oikein muhkean lämpimän paukkupakkasia varten vaikka niitä etelässä harvoin onkaan.

    Hassua miten sitä voikin unohtaa että minkä kokoisia vauvat ovat! Tuosta mekosta olin ihan varma, että koko olisi 3-6 kk, mutta mekon 1 kk:n ikäinen omistaja koekäytti sitä eilen ja sehän olikin juuri sopiva :-)

    VastaaPoista
  3. aivan ihana mekko <3 ja kauniita kuvia täällä blogissasi :)

    VastaaPoista